Kalonin Iida, Jyväskylä Kalon-kortteli Jyväskylän Kuokkalassa on suunnannäyttäjä niin ekologisuudessaan kuin yhteisöllisyydessäänkin. Katso vapaat kotimme Siirry täyttämään asuntohakemus Tutustu Kalon-kortteliin Näytä yhteystiedot Kalonin Iida on Kalonin asumisoikeustalo aivan Kuokkalan arkipalveluiden läheisyydessä. Iidan kodeissa elät vaivatonta arkea yksin, kaksin tai perheen kanssa. Yhteisöllinen kortteli, hyvät kulkuyhteydet ja läheinen luonto ainutlaatuisessa miljöössä luovat Iidan asumisoikeusasunnoista koteja, jotka ovat viihtyisiä ja toimivia. Iidassa on yhteensä 18 asumisoikeusasuntoa kaikenikäisille. Kalonin Iida on osa arkkitehtitoimisto Collaboratorion suunnittelemaa viiden puukerrostalon korttelikokonaisuutta, Kalonia. Kalonin asunnot on suunniteltu siten, että ne mukautuvat niin lapsiperheiden kuin ikääntyvien ihmisten tarpeisiin. Korttelin ja sen kotien suunnittelussa on panostettu asumisen turvallisuutta lisääviin elementteihin, asuntojen muunneltavuuteen, esteettömyyteen ja yhteisöllisyyteen. Samoin on huomioitu toimivat tilaratkaisut, liikkumisen helppous sekä ulkoiluun houkutteleva pihapiiri. Tutustu myös Kalonin seniorivuokrataloihin Almaan ja Liinaan sekä Maijaan. Kalon-korttelin suunnittelun lähtökohtana on ollut yhteisöllisyys. Toimivat yhteistilat mahdollistavat asukkaille yhteisöllistä toimintaa, jokaisen asukkaan toiveita ja tarpeita kuunnellen. Korttelin asumisen koordinaattorit ovat tukena arjen asioissa ja yhteisissä tekemisissä. Yhteistilat mahdollistavat paljon. Yhteiskeittiö, asukkaiden käyttöön tarkoitettu yhteinen olohuone, pesula sekä saunatilat mahdollistavat sen, että kenenkään ei tarvitse olla yksin. Sähköntuotantoon ja jakoon liittyvät yhteisölliset ratkaisut sekä yhteiskäyttöauot helpottavat arkea ja Kuokkalan arkipalvelut sijaitsevat kulman takana. Kortteli on valmistunut lokakuussa 2024. Koko Kalon-kortteli on savuton. Asuntojen vapautuessa asomaksu tarkistetaan voimassa olevalla rakennuskustannusindeksillä. Huoneistoluettelo ja alkuperäiset asomaksut(pdf, 105 kt) Kalon-kortteliesite(pdf, 23 Mt) Selaa esitettä: Yhteystiedot Syöttäjänkatu 6, 40520 Jyväskylä Ota yhteyttä Hallinnollinen isännöitsijä Jari Tyvimaa 040 631 3606 Myynti asoasunnot@yrjojahanna.fi 010 571 6363 Yhteisöllinen toiminta kohdaten@yrjojahanna.fi 010 571 6363 Kiinteistöhuolto Lassila & Tikanoja asiakaspalvelu 010 636 5000 Katso video Kalonista! Kiinnostaako asumisoikeusasunnon vaihto sisäisesti?Lue lisää asumisoikeusasunnon vaihdostaKuokkalan KalonistaPintaa syvempää kauneutta Asuntoreformi 2018 -arkkitehtuurikilpailun voittajatyön nimi juontaa juurensa antiikin Kreikkaan; nimi tarkoittaa eettisesti hyvää, tarkoituksenmukaista kauneutta. Kohtaamisen arkkitehtuuria Kalonin suunnittelussa on mietitty erityisesti sitä, miten ihmiset liikkuvat ja miten he pystyvät luontevasti kohtaamaan, mikä puolestaan helpottaa tutustumista naapureihin ja yhteisöllisyyden muodostumista. Kaikki rakentuu yhteisen pihan ympärille ja ympäristönkin asukkaat voivat osallistua yhteisön arkeen pihan kautta. Korttelin yhteisistä tiloista löytyy mm. asukkaiden yhteiskeittiö, sauna ja pesula. Posti jaetaan yhteistilojen yhteyteen sijoitettuihin postilaatikoihin, jolloin postia noutaessa syntyy luontevia kohtaamisia asukkaiden kesken. Yhteiskeittiöön voi piipahtaa kahville tai juttusille sillä aikaa kun pyykit peseytyvät pesulan tehokkaissa pyykkikoneissa. Tavoitteena on myös erilaisten tavaroiden yhteiskäyttö; kaikkien ei tarvitse omistaa harvoin käytettäviä tavaroita, vaan niitä voi käydä lainaamassa vaikkapa yhteisestä työkalulainaamosta. Kalonin asunnot suunnitellaan muuntojoustaviksi, erilaisiin elämäntilanteisiin muuntautuviksi. Esteettömät tilat soveltuvat hyvin niin ikäihmisille kuin vaikkapa lapsiperheillekin ja tilaviin hisseihin mahtuu paremmin niin apuvälineiden kuin lastenvaunujenkin kanssa. Vihreitä ratkaisuja Kaloniin haluttiin nimenomaan puukerrostalokortteli, koska vähäpäästöinen ja hiilidioksidia sitova puurakentaminen on ilmastoystävällinen ratkaisu. Lisäksi Kalon täydentää arkkitehtuuriltaan ja materiaaleiltaan jo olemassa olevaa kokonaisuutta Kuokkalassa, puukirkkoa sekä puukerrostalokokonaisuutta Puukuokkaa. Korttelin talot rakennetaan massiivipuuelementeistä, jotka ovat kokonaan puuta. Näin puu toimii koko elinkaarensa ajan hiilinieluna luovuttaen happea takaisin ilmakehään. Kalonin taloihin sähköä saadaan katolle asennettavista aurinkopaneeleista, ja asunnot tulevat lämpenemään maalämmöllä. Tulevat asukkaat pystyvät seuraamaan omaa energiankulutustaan reaaliajassa. Tilaa uutiskirjeemmeTilaamalla uutiskirjeemme saat ajankohtaista tietoa nykyisistä ja tulevista kohteistamme. Tilaa uutiskirjeemme Kuvia Kalonista
Riihikallion palvelukortteli, Tuusula Riihikallion palvelukortteli Tuusulassa on ainutlaatuinen palvelujen kokonaisuus ikäihmisille ja ikääntyville. Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Turvallisia koteja ikäihmisille Riihikallion palvelukorttelista löytyy koti jokaiselle. Korttelin kuusi taloa ympäröivät yhteispihaa, Pellavapuistoa, joka kutsuu asukkaita yhteiseen tekemiseen ja leppoisaan oleskeluun. Palvelukorttelin asukkaiden tukena toimii yhteisökoordinaattori, joka vastaa yhteisöllisestä asukastoiminnasta ja kehittää sitä yhdessä asukkaiden kanssa. Korttelin ympärillä avautuu vehreä maisema ja kävelyteiden verkosto. Kauppaan ja apteekkiin on vain puolen kilometrin matka. Hyrylän palvelut tavoitat palvelutaksilla, ja vartissa hurautat vaikkapa ostoksille Vantaan Jumboon. Palvelukeskus on korttelin kohtauspaikka Riihikallion palvelukeskus on korttelin sydän, kohtauspaikka ja tapahtumien keskus – tiloissa toimivat myös Tuusulan kunta ja seurakunta. Palvelukeskuksen B-talossa on vuokra-asuntoja kevyiden, kotiin tuotavien palvelujen avulla pärjääville ikääntyneille. Pellavakallio ja Punapellava – viihtyisiä vuokra-asuntoja ja kotiin tuotavia palveluja Pellavakallion ja Punapellavan parvekkeelliset yksiöt ja kaksiot tarjoavat mahdollisuuden viihtyisään, itsenäiseen asumiseen lähellä palveluita. Arkea keventävät palvelut ovat halutessasi käden ulottuvilla; saat tarpeidesi mukaan apua lääkehuollossa, peseytymisessä, pyykkihuollossa ja muissa arjen askareissa. Venny – asumisoikeusasumista senioreille Kortteliin kuuluu myös Yrjö ja Hanna ASO-koti, Venny, jossa on yhteensä 58 senioreille suunnattua asumisoikeusasuntoa. Myös Vennyn asukkaat voivat ostaa palvelukeskuksesta arkea helpottavia palveluja tarpeidensa mukaan. Lue lisää Vennystä täältä. Omavalvontasuunnitelma(pdf, 590 kt) Yhteystiedot Pellavamäentie 1-9, 04320 Tuusula Senioriasuminen, yhteisöllinen asuminen Johtaja Katri Vuorensyrjä 040 531 4822 Yhteisökoordinaattori Anne Velt 040 451 8077 Venny-asumisoikeuskohde Myynti asoasunnot@yrjojahanna.fi 020 742 9880 Kuvia Riihikallion palvelukorttelista
Pellavakallio, Tuusula Viihtyisiä seniorivuokra-asuntoja palvelukorttelissa. Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Vuodenvaihteessa 2015 käyttöön otetussa Tuusulan Pellavalliossa on 49 ikäihmisille tarkoitettua vuokra-asuntoa, jotka ovat kooltaan 35-57 m2. Pellavakallion parvekkeelliset yksiöt ja kaksiot tarjoavat mahdollisuuden viihtyisään, itsenäiseen asumiseen lähellä palveluita. Arkea keventävät palvelut ovat halutessasi käden ulottuvilla. Kaikkiin asuntoihin on mahdollista saada turvapuhelin ja kotona asumista tukevia palveluja voi asukkaan yksilöllisen tarpeen mukaan ostaa. Palveluistamme saat lisätietoa yhteisökoordinaattorilta. Riihikallion palvelukorttelissa saat kodin ohella ympärillesi vireän yhteisön. Korttelin talot ympäröivät viihtyisää yhteispihaa, Pellavapuistoa, joka houkuttelee asukkaita kohtaamiseen, yhteiseen tekemiseen ja leppoisaan oleskeluun. Hoivapalvelujen lisäksi korttelista löytyvät mm. kahvila, kampaaja, parturi, hieroja ja kosmetologi. Kauppaan ja apteekkiin on vain puolen kilometrin matka. Hyrylän palvelut tavoitat palvelutaksilla ja vartissa hurautat vaikkapa ostoksille Vantaan Jumboon. Korttelin asukkaiden tukena on oma yhteisökoordinaattorimme, joka vastaa yhteisöllisestä asukastoiminnasta, suunnittelee tapahtumia yhdessä asukkaiden kanssa ja ohjaa ja neuvoo heitä erilaisissa arjen asioissa. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut Ikäihmisille tarkoitettuja vuokra-asuntoja yhteensä 49. Kohteen asuntoihin on jatkuva haku. Pellavakalliossa on mahdollista ostaa kotiin asumista tukevia palveluja asukkaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Esite(pdf, 14 Mt) Vuokraushinnasto 1.1.2023(pdf, 97 kt) Yhteystiedot Pellavamäentie 9, 04320 Tuusula Puhelinnumerot Johtaja Katri Vuorensyrjä 040 531 4822 Yhteisökoordinaattori Anne Velt 040 451 8077 Kiinteistöhuolto Kotikatu Tuusula ark. 7 - 16 010 270 8827 Kotikatu Tuusula päivystys 010 270 8889 Lähetä viesti Huoltopyyntö Vapaat / vapautuvat asunnotPellavakallion asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta ja yhteisökoordinaattorilta. Siirry täyttämään asuntohakemus Kuvia Pellavakalliosta
Punapellava, Tuusula Tekemistä, seuraa ja omaa rauhaa. Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Punapellavasta vuokraat itsellesi kodin, jossa asut itsenäisesti kevyen palvelun tuella. Kauppa ja apteekki ovat kävelymatkan päässä ja Hyrylästä löytyvät laajemmat palveluvalikoimat. Vantaan Jumbon ostoskeskukseen hurautat vartissa. Riihikallion palvelukortteli on ainutlaatuinen palveluiden kokonaisuus ikäihmisille ja ikääntyville. Yhdyskäytävin yhdistyvät talot ympäröivät viihtyisää yhteispihaa, Pellavapuistoa, joka kutsuu kaikkia korttelin asukkaita yhteiseen tekemiseen sekä oleskeluun. Elämänmeno rytmittyy yhteisillä ohjelmatuokioilla Riihikallion palvelukeskuksessa. Korttelin asukkaiden tukena on oma yhteisökoordinaattorimme, joka vastaa yhteisöllisestä asukastoiminnasta, suunnittelee tapahtumia yhdessä asukkaiden kanssa ja ohjaa ja neuvoo heitä erilaisissa arjen asioissa. Kaikkiin asuntoihin on mahdollista saada turvapuhelin ja kotona asumista tukevia palveluja voi asukkaan yksilöllisen tarpeen mukaan ostaa. Palveluistamme saat lisätietoa yhteisökoordinaattorilta. Ikääntyneille, palvelua tarvitseville tarkoitettu Punapellavan kiinteistö on rakennettu ARA:n tuella, joten asukasvalinnoissa perusteina ovat asukkaan asunnon- ja hoivantarve ja varallisuus. Vuokran ja vesimaksun lisäksi kaikilta Punapellavan asukkailta peritään peruspalvelumaksu 120 €/kk/asukas tai 150 €/kk pariskunnat tai vastaavat. Peruspalvelumaksuun sisältyy turvaranneke ja turvapuhelinlaitteiston vuokra, saunavuoro kerran viikossa, palvelutilojen käyttö sekä mahdollisuus osallistua palvelutalon viriketoimintaan. Hoivapalvelumaksu räätälöidään kunkin asukkaan yksilöllisen hoidon / palvelun tarpeen mukaan. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut Punapellavassa on 44 ikääntyneille tarkoitettua vuokra-asuntoa, yksiöitä ja kaksioita. Asunnot ovat kooltaan 38,5 -68 m2 ja kaikissa asunnoissa on oma parveke. Kuudennessa eli ylimmässä kerroksessa sijaitsevat asukkaiden yhteiskäytössä olevat saunaosasto ja kerhohuone. Kohteen asuntoihin on jatkuva haku. Esite(pdf, 3 Mt) Yhteystiedot Pellavamäentie 1, 04320 Tuusula Puhelinnumerot Johtaja Katri Vuorensyrjä 040 531 4822 Yhteisökoordinaattori Anne Velt 040 451 8077 Kiinteistöhuolto Kotikatu Tuusula Arkisin klo 7-16 010 270 8827 Päivystys 010 270 8889 Lähetä viesti Huoltopyyntö Vapaat / vapautuvat asunnotSeniorivuokrakoteihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta ja yhteisökoordinaattorilta. Siiry asuntohakemuslomakkeeseen Kuvia Punapellavasta
Pihlajakoti, Turku Mutkatonta elämänmenoa palvelutalo Pihlajakodissa Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Pihlajakoti tunnetaan mukavasta ja virkeästä ilmapiiristä. Asukkaiden yhteiset hetket rytmittävät monen päivää: yhteislaulu, levyraati, bingo, pelit ulkona ja sisällä, tietovisat, liikunta ja monet muut ohjatut tuokiot kokoavat asukkaat viettämään arkea yhdessä. Pihlajakodin yhteisiä tiloja, kuten ruokailutilaa ja sen tv- ja oleskelunurkkausta voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Rauhallinen sisäpiha kutsuu asukkaita viettämään aikaa ulkona ja vaikkapa grillaamaan. Kesällä sisäpiha on vehreä keidas! Pihlajakotia Turun Martissa ympäröi kaunis puutalomiljöö. Ympäristön kävely- ja pyörätiet sopivat hyvin liikuntarajoitteisille. Keskustaan ja läheisiin ruokakauppoihin on lyhyt matka, ja palvelulinja ja linja-autot kulkevat aivan läheltä. Palveluasunto on tilava yksiö tai kaksio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Muistisairaiden ja kehitysvammaisten ryhmäkodeissa asukkaalla on oma huone ja kylpyhuone. Ryhmäkodeissa on lisäksi yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat. Äiti on ollut jo 20 vuotta asukkaana. Kaikki menee oikein hyvin, kehuu henkilökuntaa hirmuisesti. Asukkaamme saavat arjessaan tarvitsemaansa apua, hoivaa, kuntoutusta, tukea – ja seuraa! Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Meillä Pihlajakodissa viihtyvät ikäihmiset, kehitysvammaiset, vammaiset ja mielenterveyskuntoutujat. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turva- ja hyvinvointirannekkeen, joka mahdollistaa voinnin seurannan ja turvallisen asumisen. Henkilökuntaa meillä on paikalla ympäri vuorokauden. Poika on tyytyväinen. Hoitajat ovat saaneet hänet hymyilemään ja nauramaan, mitä hän ei ole tehnyt moneen vuoteen. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut Pihlajakodissa on 72 turvallista ja valoisaa yhteisöllisen asumisen asuntoa. Lähes kaikkiin asuntoihin kuuluu tilava, lasitettu parveke. Ympärivuorokautista asumista tarvitseville ikäihmisille on kaksi ryhmäkotia, joissa on yhteensä 18 asuntoa. Kehitysvammaisille henkilöille on 20 ryhmäkotiasuntoa. Pihlajakodissa asuu ikäihmisiä, kehitysvammaisia, vammaisia ja mielenterveyskuntoutujia. Pihlajakodin omavalvontasuunnitelma(pdf, 732 kt) Viikko-ohjelma(pdf, 122 kt) Yhteystiedot Ojarinne 5, 20810 Turku Puhelinnumerot Johtaja Mirka Böhling 040 161 5146 Palveluvastaava Mielenterveys- ja vammaispalvelut ja kehitysvammaisten ryhmäkoti Pirjo Turkkinen 040 457 8949 Palveluvastaava Vanhuspalvelut ja muistisairaiden ryhmäkoti Emilia Kaissalo 040 350 3435 Puh. 24/7 040 455 2898 Telefax 09 694 0891 Muistisairaiden ryhmäkoti PIHLAJANKUKKA Puh. 24/7 040 455 2893 Sairaanhoitaja Minna Engblom 040 161 5145 Kehitysvammaisten ryhmäkoti PIHLAJANMARJA Puh. 24/7 040 455 6803 Sairaanhoitaja Tiina Rehmonen 040 905 2686 Sosionomi Inka Vilander 040 455 1026 Ikäihmisten palvelut Puhelinnumero 040 455 6804 Sairaanhoitaja Inna Teikari 040 457 8950 Vammaisten palvelut Puhelinnumero 040 455 6805 Sairaanhoitaja Jarna Tuominen 040 581 5870 Mielenterveyskuntoutujien palvelut Puh. 24/7 040 455 2898 Sairaanhoitaja Jarna Tuominen 040 581 5870 Kiinteistöhuolto Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto 24/7 040 842 1715 Vapaat / vapautuvat asunnotPihlajakodin asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta. Hae asuntoa Kuvia Pihlajakodista
Aukusti, Siilinjärvi Naapuriapua ja yhteisen tekemisen iloa. Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Palvelukeskus Akuliina on siilinjärveläisten senioritori ja kohtaamispaikka, jossa viihtyisät tilat, aktiivinen toiminta, tapahtumat ja hyvä seura kutsuvat koolle asukkaita ja naapurustoa laajemminkin. Keväällä 2020 valmistunut uudisosa Aukusti toi Tarinantielle lisää vilskettä – uusia ystäviä, tekemistä ja iloa jokaiselle päivälle. Aukusti on 6-kerroksinen kerrostalo, jossa on 32 esteetöntä yksiötä ja kaksiota, kooltaan 35,5 – 59 m2. Jokaiseen asuntoon kuuluu lasitettu parveke. Kiinteistö on kokonaan savuton. Kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä olevia tiloja ovat pohjakerroksen harrastetilat sekä ylimmässä kerroksessa sijaitseva saunaosasto, oleskelutilat ja kattoterassi. Ylimmän kerroksen saunaosastolta avautuvatkin huikeat järvinäkymät Siilinjärven lahdelle! Aukusti kytkeytyy vuodesta 1998 toimineeseen Akuliinaan siltamaisella yhdyskäytävällä. Akuliinan puolella asukkaita palvelee lounaskahvila, jalkahoitaja, hieroja ja vyöhyketerapeutti sekä fysioterapiapalvelut. Yrjö ja Hanna Kotien henkilökunta tuottaa palveluja myös lähiseudun ikäihmisille. Kotihoitoa, kotisairaanhoitoa ja muita tukipalveluita voivat tilata omaan kotiin sekä palvelukeskuksen asukkaat että lähellä asuvat. Omassa kodissa on omaa rauhaa, mutta juttuseuraa löytyy heti, kun lähtee omasta ovesta ulos. Aukustin kodit ovat ikääntyneille ARA-rahoituksella rakennettuja vuokra-asuntoja, joiden asukasvalinnoissa huomioidaan mm. asunnon ja palvelujen tarve sekä hakijan tulot ja varallisuus. Kotihoidon palvelujen ostamiseen voi Aukustissa ja Akuliinassa käyttää myös palveluseteliä. Kunta voi myöntää palvelusetelin tekemänsä palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Kohteen asuntoihin on jatkuva haku. Aukustin asuntojen vuokra on n. 514-718 €/kk ja vesimaksuennakko 21 €/hlö/kk. Vuokran ja vesimaksun lisäksi kaikilta Aukustin asukkailta peritään peruspalvelumaksu (130 €/kk/asukas tai 160 €/kk/pariskunnat tai vastaavat). Hoivapalvelut räätälöidään kunkin asukkaan yksilöllisen hoidon/palvelun tarpeen mukaan. Palveluista on erillinen hinnasto. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut 32 esteetöntä vuokra-asuntoa, yksiöitä ja kaksioita, kooltaan 35,5 – 59 m2 Kotihoitoa, kotisairaanhoitoa sekä apua siivoukseen, vaatehuoltoon, asiointiin ja muihin arjen tarpeisiin Siilinjärven alueella. Selaa esitettä: Yhteystiedot Tarinantie 6, 71800 Siilinjärvi Puhelinnumerot Johtaja Elina Kyynärsalmi 040 357 1661 Kotihoito- ja kotisairaanhoitopalvelut Puhelinnumerot 044 366 2341044 366 2345 Sairaanhoitaja arkisin klo 7-14 040 610 4163 Kotityöpalvelut Puhelinnumerot 044 366 2351044 366 2348 Kiinteistöhuolto ISS Palvelut 0200 155 00 Vapaat/vapautuvat asunnotAukustin asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta. Siirry asuntohakemuslomakkeeseen Kuvia Aukustista
Akuliina, Siilinjärvi Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Virkeetä elämänmenoa palvelukeskus Akuliinassa Akuliinaan on helppo ja mukava tulla, vastaanotto on aina lämmin! Jokainen on meille tervetullut. Viihtyisän vuokra-asunnon ohella saat ympärillesi yhteisön: kodikas Akuliina on siilinjärveläisten kohtauspaikka ja senioritori, jonka monipuolisesta ohjelmasta löytyy toimintaa jokaiseen makuun. Monet asukkaamme nauttivat kulttuuritarjonnasta, ja usein suuntaammekin yhdessä teatteriin ja näyttelyihin. Saman katon alta löytyvät myös lounaskahvila, jalkahoitaja, hieroja ja vyöhyketerapeutti sekä fysioterapiapalvelut. Vuodesta 1998 toiminut Akuliina sijaitsee aivan Siilinjärven keskustassa. Keväällä 2020 valmistui Akuliinan laajennusosa Aukusti, jossa on 32 ikääntyneille suunniteltua vuokra-asuntoa. Rakennukset on liitetty toisiinsa yhdyskäytävällä ja yhteistilat palvelevat molempien talojen asukkaita. Asioille on palvelukeskuksesta helppo lähteä: terveyskeskus, kauppa ja muut palvelut löytyvät läheltä. Myös lukuisiin Siilinjärven kulttuuririentoihin on lyhyt matka. Akuliinan hyvin hoidettu piha kukkasineen ilahduttaa asukkaita ja vierailijoita. Ympäröivä kävely- ja pyöräteiden verkosto kutsuu liikkumaan. Akuliinan henkilökunta palvelee myös lähiseudun ikäihmisiä. Kotihoitoa, kotisairaanhoitoa ja muita tukipalveluita voivat tilata omaan kotiin sekä palvelukeskuksen asukkaat että lähellä asuvat. Akuliinassa ei ennätä vanhenemaan, toimintaa on niin paljon! Akuliinassa on omalla parvekkeella varustettuja viihtyisiä asuntoja ikääntyville ja vammaisille. Vuokra-asunto on oma koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat mukanasi. Esteettömissä tiloissa on helppo liikkua, ja osa asunnoista on invamitoitettuja. Yhteisiä oleskelu- ja ruokailutiloja voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Akuliinan henkilökunta on paikalla joka päivä klo 7-21. Turvapuhelinpalvelu järjestyy tarvittaessa Siilinjärven kunnan kautta. Kunnan yöpartio vastaa öisin tapahtuviin turvahälytyksiin. Moni arvostaa mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Lääkehuolto ja arkisin valmiiksi katettu ruokapöytä tekevät arjesta vaivatonta. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut 30 vuokra-asuntoa, joista 7 on invamitoitettua. Kotihoitoa, kotisairaanhoitoa sekä apua siivoukseen, vaatehuoltoon, asiointiin ja muihin arjen tarpeisiin Siilinjärven alueella. Kaikille avoin Kalliolammen kotileipomon lounaskahvila, avoinna arkisin klo 9-13.30, lounasta tarjolla klo 10.30-13.30. Leivonnaisia myynnissä myös mukaan vietäväksi. Lisäksi voit tilata erilaisia täyte- ja voileipäkakkuja, suolaisia ja makeita piirakoita ym. Omavalvontasuunnitelma(pdf, 415 kt) Yhteystiedot Kasurilantie 13, 71800 Siilinjärvi Puhelinnumerot Johtaja Elina Kyynärsalmi 040 357 1661 Palveluvastaava 044 366 2348 Kotihoito- ja kotisairaanhoitopalvelut Puhelinnumerot 044 366 2341044 366 2345 Sairaanhoitaja arkisin klo 7-14 040 610 4163 Kotityöpalvelut Puhelinnumerot 044 366 2351 Lounaskahvila Kalliolammen kotileipomon lounaskahvila 0400 221 713 Kiinteistöhuolto ISS Palvelut 0200 155 00 Vapaat/vapautuvat asunnotAkuliinan asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta. Siirry asuntohakemuslomakkeeseen Kuvia Akuliinasta
Lounakoti, Rovaniemi Lempeä kuin lounatuuli Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Lounakodin lämmin tunnelma on tulijaa vastassa jo ulko-ovella. Yhteisissä tiloissa on harvoin hiljaista, kun oleskelutilat täyttyvät elämästä. Suosittua asukkaiden yhteistä ajanvietettä ovat laulu- ja musiikkihetket, vierailijoiden esitykset, aivojumppa sekä liikuntatuokiot ja venyttelyt. Jokaviikkoisen bingon aikaan on jokainen Turinatuvan tuoli varattu! Ensimmäinen Yrjö ja Hanna Kodeista, Lounakoti, on valmistunut vuonna 1998 ja saanut laajennusosan vuonna 2012. Lounakotia ympäröi rauhallinen metsäinen luonto ja kauniit maisemat. Ulos on esteetön pääsy, ja moni nauttiikin luonnon läheisyydestä pihapenkillä istuen. Kävelyillä suuntaamme lähiympäristöön. Viihtyisä piha tarjoaa paikan yhteisille juhlille, makkaran- ja lätynpaistolle ja muille yhteisille tapahtumille. Kauppaan ja apteekkiin on lyhyt matka. Taksin ja palvelubussin kyydissä kulttuurin ystävät pääsevät vaikkapa elokuviin Rovaniemen keskustaan. Lounakodissa on avoin ja turvallinen kodinhenki! Saan olla oma itseni, juuri sellainen kuin olen. Palveluasunto on tilava yksiö, kaksio tai kolmio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Myös ryhmäkodissa oman huoneen voi jokainen sisustaa itse. Lounakodin mukavat oleskelu- ja ruokailutilat ovat kaikkien asukkaiden vapaassa käytössä. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turva- ja hyvinvointirannekkeen, joka mahdollistaa voinnin seurannan ja turvallisen asumisen. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden. Moni arvostaa mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Lääkehuolto ja valmiiksi katettu ruokapöytä tekevät arjesta vaivatonta. Toisten asukkaiden, henkilökunnan ja vieraiden seura tuo asukkaiden elämään iloa! Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut 24-paikkainen ryhmäkoti ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille. 10-paikkainen ryhmäkoti kehitysvammaisille ihmisille 22 yhteisöllisen asumisen asuntoa ikäihmisille Myös lyhytaikaispaikkoja! Viikko-ohjelma Hilma ja Onni(pdf, 52 kt) Viikko-ohjelma Helmi ja Helke(pdf, 89 kt) Omavalvontasuunnitelma(pdf, 522 kt) Yhteystiedot Pohjatuulentie 2, 96900 Rovaniemi Puhelinnumerot Kodin johtaja Heidi Kenttälä 050 470 2025 Palveluvastaava Enni Sääskilahti 040 667 9255 Fysioterapeutti Henna Hellsten 050 350 2388 Sairaanhoitaja AB-puoli 040 450 1660 Hoitajat 24 h AB-puoli 040 132 8363 Sairaanhoitaja D-puoli 040 455 2471 Hoitajat 24h D-puoli 050 463 3355 Jaksohoitoihin liittyvät tiedustelut 040 667 9255 Telefax 016 337 0223 Kiinteistöhuolto Lassila & Tikanoja Oyj päivystys 010 636 7000 Vapaat/vapautuvat asunnotLounakodin asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta. Siirry asuntohakemuslomakkeeseen Kuvia Lounakodista
Onnela-koti, Kajaani Kodin onnea palvelutalo Onnela-kodissa Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Onnela-kodin tunnelmaa leimaa ympäröivä luonto: Kajaanijoen jokilaakso puustoineen on vaikuttava maisema. Asukkaiden ilo on rauhallinen sisäpiha, joka mahdollistaa leppoisan oleskelun aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Yhteisiä oleskelu- ja ruokailutiloja sekä kuntosalia voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Esteettömissä tiloissamme on helppo liikkua. Vuonna 2001 valmistunutta Onnela-kotia ympäröi kävely- ja pyöräteiden verkosto. Kauppa ja muut palvelut löytyvät läheltä, ja Kajaanin keskustaan on vain puolen kilometrin matka. Onnela-koti täytyy elämästä, kun jokapäiväiset yhteiset hetket kokoavat asukkaat viettämään aikaa yhdessä. Suosittua ajanvietettä ovat jumpat, bingo sekä musiikki-, luku- ja askartelutuokiot. Luonto ja luonnonmateriaalit ovat tärkeä osa hoivatyötä. Asukkaiden iloksi ja mielenvirkistykseksi Onnela-kotiin on rakennettu aistihuone Kianto, jonne on tuotu pieni pala Kainuun korpea. Kiannossa levotonkin muistisairas rauhoittuu kuuntelemaan linnunlaulua ja nuotion räiskettä. Aistihuone hiekkapolkuineen ja pitkospuineen tarjoaa myös mahdollisuuden tasapainon harjoittamiseen. Katso lisätietoa sekä video Kiannosta. Tärkeintä täällä on hoitajien ystävällisyys ja huomaavaisuus sekä mukavat naapurit. Onnela-kodissa on omalla parvekkeella tai terassilla varustettuja palveluasuntoja ikääntyville ja kehitysvammaisille. Asunto on tilava yksiö tai kaksio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Myös muistisairaiden ryhmäkodin asunnon jokainen voi sisustaa omaksi kodikseen. Apu, hoiva ja tuki löytyvät kädenmitan päästä. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turva- ja hyvinvointirannekkeen, joka mahdollistaa voinnin seurannan ja turvallisen asumisen. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden. Moni arvostaa mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Lääkehuolto ja valmiiksi katettu ruokapöytä tekevät arjesta vaivatonta. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut Onnela-kodissa on 28 yhteisöllisen asumisen asuntoa, joissa on keittiö ja invamitoitettu wc-/kylpyhuone. Ryhmäkoti Metsätähdessä on 7 asuntoa muistisairaille. Ryhmäkotiasuminen on tarkoitettu ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille. Palveluasumisessa vuokran lisäksi asukkaalta peritään peruspalvelumaksu sekä hoivapalvelumaksu, jonka suuruus riippuu asukkaan hoivan tarpeesta. Hoivapalvelumaksuun voi käyttää Kainuun soten myöntämää kotihoidon tai ns. tavallisen asumisen palveluseteliä. Ryhmäkotiasumisessa hoivapalvelujen maksamiseen voi käyttää ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliä. Omavalvontasuunnitelma(pdf, 492 kt) Yhteystiedot Onnelantie 2, 87100 Kajaani Puhelinnumerot Johtaja Anne Hautakangas 040 1955 706 Palveluvastaava Elina Kinnunen 050 407 9887 Ryhmäkoti Metsätähti 040 458 9899 Palveluasuminen 24 h 040 905 2909 Hoitajat 040 458 9898040 458 9897 Telefax 08 6331 9390 Kiinteistöhuolto Kajaanin Huoltokeskus Oy päivystys 0400 680 138 Vapaat/vapautuvat asunnotOnnela-kodin asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta. Hae meille asumaan Kuvia Onnela-kodista
Kirkkopiha, Järvenpää Omaan tahtiin Kirkkopihan palvelutalossa Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Lämmin tunnelma on tulijaa jo ovella vastassa. Yhteiset tilat täyttyvät elämästä, kun asukkaat kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä – suosittuja ovat esimerkiksi liikunta- ja musiikkihetket, ulkoilu ja retket. Välillä innostutaan karaokesta ja pyörähdetään tanssilattialla! Oleskelu- ja ruokailutiloja, saunaosastoa sekä kuntosalia voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Esteettömissä tiloissamme on helppo liikkua. Vuonna 2003 toimintansa aloittaneessa Kirkkopihassa on rauhallinen ja suojainen pihapiiri, johon elämää, vilskettä ja vilinää tuovat välillä viereisen päiväkodin lapset. Ryhmäkodin asukkaat nauttivat myös omasta aidatusta terassista, joka on lämpimään vuodenaikaan kuin toinen olohuone. Sadan metrin matkalla tavoitat kaupat, apteekin, teatterin ja muut kulttuuririennot, torin – kaikki keskustan palvelut. Kirkon ympäristö ja rantapuisto Tuusulanjärven rannalla tarjoavat mainiot ulkoilumaastot. Parasta on lämmin tunnelma ja mukavat hoitajat. Kirkkopihassa on palveluasuntoja vammaisille ja ikäihmisille. Asunto on tilavalla parvekkeella varustettu yksiö tai kaksio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Myös pienen, ympärivuorokautista hoivaa tarjoavan ryhmäkodin huoneen jokainen sisustaa omaksi kodikseen. Apu, hoiva ja tuki löytyvät kädenmitan päästä. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turva- ja hyvinvointirannekkeen, joka mahdollistaa voinnin seurannan ja turvallisen asumisen. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden. Moni asukas arvostaa mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Lääkehuolto ja valmiiksi katettu ruokapöytä tekevät arjesta vaivatonta. Kirkkopihassa käydään syömässä myös talon ulkopuolelta. Toisten asukkaiden, henkilökunnan ja vieraiden seura tuo asukkaiden elämään iloa! Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut Kirkkopihassa on 31 palveluasuntoa ikäihmisille ja vammaisille henkilöille. Asunnot ovat kooltaan 37,5 – 42,0 m2. Vammaisille henkilöille on tarjolla myös pieni, viiden asunnon ryhmäkotityyppinen asumisvaihtoehto. Omavalvontasuunnitelma(pdf, 3 Mt) Oiva-raportti(pdf, 83 kt) Yhteystiedot Yhteiskouluntie 8, 04400 Järvenpää Puhelinnumerot Johtaja Annamaija Päivänen 050 378 4414 Hoitajat 24 h 0400 279 224 Kiinteistöhuolto Kapon Huolto Oy päivystys 0400 461 692 Vapaat/vapautuvat asunnotKirkkopihan asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden. Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta. Siirry asuntohakemuslomakkeeseen Kuvia Kirkkopihasta