Tietoa vuokra-asukkaille Kaikki kohteemme ovat savuttomia. Tupakointi on kielletty sisätiloissa, parvekkeilla ja pihalla, lukuun ottamatta tupakoinnille erikseen osoitettuja tupakkapaikkoja. Sekä senioriasuntomme että hoivakotiasuntomme ovat vuokra-asuntoja. Vuokra-asumiseen liittyvistä pelisäännöistä ja suosituksista ovat alan toimijat koonneet oheisen ohjeistuksen: Hyvä vuokratapa -opasOhjeistus kattaa huoneenvuokrauksen koko elinkaaren lisäksi hyvän naapuruuden sekä asuinympäristön viihtyvyyden edistämisen. AsukaskoordinaattoriYrjö ja Hanna Kotien asukaskoordinaattori on mukana luomassa turvallista, viihtyisää ja yhteisöllistä asumisympäristöä taloon yhdessä asukkaiden kanssa. Asukaskoordinaattori toimii ”tuupparina” yhteisöllisyyden synnyttämisessä ja avustaa asukkaiden oman kerhotoiminnan käynnistämisessä. Hän huolehtii myös siitä, että kaikilla asukkailla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa talon hallintoa ja hoitoa koskeviin päätöksiin. Riihikallion palvelukorttelissamme työskentelee lisäksi oma, kokopäivätoiminen yhteisökoordinaattori korttelin asukkaiden tukena. Hän vastaa yhteisöllisestä asukastoiminnasta, suunnittelee tapahtumia yhdessä asukkaiden kanssa sekä ohjaa ja neuvoo heitä arjen asioissa. Isännöinti ja kiinteistönhoitoYrjö ja Hanna -säätiöllä on omat hallinnolliset isännöitsijät, joiden yhteystiedot löydät täältä. Isännöitsijän toimenkuvaan kuuluvat kiinteistön hallinnolliset asiat. Kiinteistönhuoltoyhtiö vastaa välittömistä korjaus- ja hälytystöistä, päivystyksestä ja ovien aukaisuista. Huoltoyhtiön yhteystiedot löydät kunkin talon yhteystiedoista. Vuokra-asunnon irtisanominenSekä senioriasuntomme että hoivakotiasuntomme ovat vuokra-asuntoja. Vuokrasopimuksen irtisanominen tulee aina tehdä kirjallisesti, irtisanomisaika on (1) yksi kuukausi. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana vuokrasopimus on irtisanottu. Toimita allekirjoitettu irtisanomislomake talon palveluesihenkilölle tai asukaskoordinaattorillemme. Heidän yhteystietonsa löytyvät täältä. Vuokrasopimuksen irtisanomislomake (Word)MuuttosiivousHuoneisto tulee siivota muuton yhteydessä ennen avainten luovusta. Muuttosiivousohje (pdf)Muuttajan muistilista Muista irtisanoa nykyisen asuntosi vuokrasopimus. Tilaa muuttoauto ja/tai kysy muuttoapua riittävän ajoissa. Huolehdi myös tarvittavista muuttolaatikoista. Tee muuttoilmoitus Postiin. Ilmoituksen voit tehdä Postin kotisivuilla tai täyttämällä lomakkeen lähimmässä postitoimistossa. Posti välittää uudet osoitetietosi useille viranomaisille ja organisaatioille. Tee muuttoilmoitus uuden asuntosi huoltoliikkeelle. Tee uusi sähkösopimus ja muista irtisanoa vanhan kotisi sähkösopimus. Tarkista, että kotivakuutuksesi on voimassa myös uudessa asunnossasi. Ilmoita uusi osoitteesi pankkiin, työpaikalle, puhelinoperaattorille, sukulaisille, ystäville… Seuraa asukkaidemme arkea ja juhlaa