Karpinmäki, Akaa

Turvaa arkeen palvelutalo Karpinmäessä

Viialan keskustan tuntumassa sijaitseva Karpinmäki tarjoaa turvallisen kodin ikääntyville sekä muille arjessa apua tarvitseville. Asuntoja kodikkaassa Karpinmäessä on yhteensä 24 ja näistä osa soveltuu myös esim. pariskunnille. Palveluasunto on oma koti, johon tutut tavarat ja elämäntavat muuttavat asukkaan mukana.

Karpinmäessä eletään aktiivista ja yhteisöllistä arkea. Asukasraati kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan asukkaiden tarpeita ja toiveita vastaavia toimintoja. Toiminnallisia pienryhmiä muodostetaan asukkaiden toiveiden mukaisesti, suosittuja ryhmiä ovat olleet esimerkiksi leivonta ja teema-askartelu.

Tilavat ja valoisat ruokailu- ja monitoimitilat sekä saunatilat mahdollistavat monenlaisen yhteisen tekemisen. Asukkaamme saavat arjessaan tarvitsemaansa apua, hoivaa ja tukea. Hoitohenkilökuntaa on talossa paikalla aamuvarhaisesta iltamyöhään, yöhälytykset hoitaa yrittäjäkumppanimme.

Kiinteistön ensimmäisessä kerroksessa on kaksi 6-paikkaista yksikköä, jotka soveltuvat ryhmämuotoiseen palveluasumiseen. Omien, 22-25 –neliöisten asuntojen lisäksi asukkaiden käytössä on yhteiset oleskelutilat. Toisen kerroksen asunnot ovat parvekkeellisia 40-48 –neliöisiä palveluasuntoja, jotka ovat tyypiltään huone + tupakeittiö –ratkaisuja.

Asukkaaksi Karpinmäkeen voit hakeutua palvelusetelillä, itse maksaen tai kunnan ohjaamana.

Karpinmäellä järjestetään myös päivätoimintaa ikäihmisille kolme kertaa viikossa. Toiminnan tavoitteena on tukea toimintakykyä, osallisuutta ja arjen hallintaa. Omaishoidettavien läheisille päivätoiminta tarjoaa tukea ja pienen hengähdystauon. Päivätoimintapäivään sisältyy yhdessäolon lisäksi aamukahvi, lounas ja päiväkahvi. Mukaan päivätoimintaan pääsee asiakkaan toimintakyvyn mukaisesti Akaan asiakasohjauksen kautta.

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • 24 yhteisöllisen asumisen asuntoa, joista osa soveltuu myös pariskunnille
  • Kaksi 6-paikkaista, ryhmämuotoiseen palveluasumiseen soveltuvaa yksikköä
  • Ikäihmisten päivätoimintaa 3 kertaa viikossa (ti, ke, to)

Yhteystiedot

Kansankatu 8, 37830 Akaa

Puhelinnumerot

Karpinmäki 1
Karpinmäki 2

Päivätoiminta

Päivätoiminta

Kiinteistöhuolto

Kotikatu Oy

Vapaat/vapautuvat asunnot

Karpinmäen asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden.

Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta.

 

Siirry asuntohakemuslomakkeeseen

Hanna-koti, Helsinki

Urbaania elämänmenoa palvelutalo Hanna-kodissa

Hanna-kodin viihtyisät yhteiset tilat täyttyvät elämästä, kun asukkaat viettävät aikaa yhdessä. Kiinteistössä sijaitsevan päiväkodin lasten lisäksi talossa vierailevat usein karvaiset ystävät. Kaverikoiran perään ehditään jo kysellä, jos tassutusta ei pariin päivään kuulu. Hanna-koti tarjoaa polun palveluasunnosta ryhmäkotiin, kun itsenäinen arki käy haastavaksi. Tutut tilat, ystävät ja pysyvä henkilökunta tekevät muutoksesta lempeän.

Vuonna 2001 toimintansa aloittanut Hanna-koti sijaitsee Helsingin Vuosaaren ytimessä. Kaupat, apteekki, kirjasto, uimahalli ja metroasema löytyvät muutaman sadan metrin päästä. Liikkuminen esteettömillä reiteillä on turvallista, ja palvelubussi poimii kyytiin aivan Hanna-kodin läheltä.

Metsiköt, hiekkatiet ja läheinen ranta kutsuvat liikkujia lähimaastoon. Happihypyllä voi pistäytyä myös Hanna-kodin suojaisalla takapihalla ja kattoterassilla.

Haluan itsekin asumaan Hanna-kotiin, kun en enää pärjää kotona. Niin hyvää hoitoa 103-vuotiaaksi elänyt äitini täällä sai.

Palveluasunto on tilava yksiö tai kaksio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Myös muistisairaiden ryhmäkodin huoneen voi jokainen sisustaa itse. Hanna-kodin yhteisiä oleskelu- ja ruokailutiloja voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Esteettömissä tiloissamme on helppo liikkua.

Apu, hoiva ja tuki löytyvät kädenmitan päästä. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turva- ja hyvinvointirannekkeen, joka mahdollistaa voinnin seurannan ja turvallisen asumisen. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden.

Hoivapalveluihin voi käyttää kaupungin myöntämää kotihoidon palveluseteliä. Moni palveluasunnon asukas arvostaa myös mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen.

Toisten asukkaiden, henkilökunnan ja vieraiden – sekä ihmisten että eläinystävien – seura tuo asukkaiden elämään iloa!

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • Yhteensä 38 palveluasuntoa, jotka ovat kooltaan 35,5 – 53,5 m2.
  • Ryhmäkoti Merikukassa on  13 huonetta ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille. Palvelun laatua valvoo Helsingin kaupunki.

 

Yhteystiedot

Tyynylaavantie 19, 00980 Helsinki

Puhelinnumerot

Ryhmäkoti Merikukka
24h
Palveluvastaava
Sairaanhoitaja
Palveluasuminen
24h

Kiinteistöhuolto

Vapaat/vapautuvat asunnot

Hanna-kodin asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden.

Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta.

Siirry asuntohakemuslomakkeeseen