Keravan Veteraaniaukiolla vietetään jo harjannostajaisia9.11.2022 Keravan veteraaniaukiolle rakennettavat uudiskohteet, Jukola ja Toukola, ovat nousseet harjakorkeuteensa ja tänään vietetään sen kunniaksi harjannostajaisia. Kohteiden arvioitu valmistuminen on elokuussa 2023. Yrjö ja Hanna -säätiö rakennuttaa Viertolan kaupunginosaan kaksi 7-kerroksista taloa, joiden nimet ovat saaneet innoituksensa Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Keravan Palvelutalosäätiön kanssa. Kohteet on rakennettu ARA:n tuella. ”Keravan kohde on hieno kokonaisuus, joka rakennetaan loistavalle paikalle hyvien palvelujen ja liikenneyhteyksien viereen. Yhteistyö Keravan Palvelutalosäätiön kanssa on ollut saumatonta niin suunnittelu- kuin rakennusvaiheessakin”, Yrjö ja Hanna -säätiön toimitusjohtaja Petri Kokkonen sanoo. Jukola on Yrjö ja Hanna Kotien asumisoikeuskohde, johon tulee yhteensä 45 asuntoa. Kohteen ensimmäinen hakukierros oli syyskuussa ja hakemuksia tuli n. 200, eli kiinnostus kohdetta kohtaan on ollut suurta. ”Ensimmäiset asuntotarjoukset ovat liikkeellä, mutta asukasvalintaprosessi asuntotarjouksineen ja kahden viikon vastausaikoineen vie oman aikansa”, aso-asuntojen myynnistä vastaava myyntipäällikkö Sari Larjanne kertoo. Toukolan kohteeseen tulee palveluasuntoja yhteensä 72. Asunnot on tarkoitettu ikääntyneille ja neurologisesti vammautuneille henkilöille. Toukola tulee kokonaisuudessaan Keravan Palvelutalosäätiön käyttöön ja säätiö tekee myös asukasvalinnat kohteen asuntoihin. Asuntojen haku avataan näillä näkymin alkuvuodesta 2023. ”Keravan Palvelutalosäätiö on toiminut täällä jo yli 50 vuotta. Toukolan palvelukeskukseen saamme uusia, hyvin suunniteltuja ja nykyaikaisella tekniikalla varusteltuja palveluasumisen asuntoja ikääntyneille sekä ryhmäkotiasuntoja neurologisesti vammautuneille henkilöille, ja pystymme laajentamaan palvelujamme”, säätiön hallituksen puheenjohtaja Kauko Passi sanoo. Jukolan ja Toukolan yhteispihalle sijoitetaan alueella vuodesta 2002 sijainnut veteraanien muistomerkki. Talot sekä niitä vastapäätä sijaitseva Keravan Palvelutalosäätiön Viertolan toimintakeskus muodostavat yhdessä Viertolan seniorikampuksen. ”Yhteinen sisäpiha suo hyvät mahdollisuudet kohtaamisiin Veteraaniaukiolla ja toivomme, että sitä kautta asukkaiden yhteinen toiminta pääsee luontevasti käyntiin. Myös Viertolan toimintakeskuksen juhla- ja kokoustilat sekä lounasravintola Venla, ovat kaikille avoimia”, Keravan Palvelutalosäätiön toiminnanjohtaja Minna Härmä-Laitila muistuttaa. Jaa somessa
Asumisoikeusasuntoja haettavissa26.10.2022 Helsingin Helenessä, Helsingin Charlottassa ja Tuusulan Vennyssä on haettavissa asumisoikeusasuntoja yksiöistä kolmioihin. Lue lisää kohteiden sivuilta ja käy täyttämässä asuntohakemus! Jaa somessa
Tiedotustilaisuus Iitin aurinkopuistosta 5.9. klo 191.9.2022 Luonnonsuojelua ja puhdasta energiaaYrjö ja Hanna -säätiö on tehnyt päätöksen pysyvästi suojella Iitissä kolme luonnontilaista aluetta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Lisäksi säätiö on päättänyt kehittää puhdasta kotimaista energiatuotantoa varten uuden aurinkovoimala-alueen Iittiin. Hanke on kokoluokaltaan yksi suurimmista tähän mennessä suunnitelluista aurinkovoimalaitoksista; sen vuotuinen energiantuotto tulee olemaan n. 60 000 MWh, mikä vastaa noin 85.000 kerrostalokaksion sähkön kulutusta. Yrjö ja Hanna -säätiö on sitoutunut strategiassaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja haluamme omalla toiminnallamme edesauttaa uusiutuvan ja kotimaisen vihreän energian saatavuutta. Aurinkoenergia tarjoaa mahdollisuuden tuottaa hiilipäästötöntä energiaa kestävästi ja pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Samalla voidaan vähentää riippuvuutta uusiutumattomista ja saastuttavista energialähteistä. Aurinkopuistohanke toteutetaan yhdessä Iitin kunnan kanssa, joka vuokraa noin puolet tarvittavasta alueesta hankkeen toteuttajana ja omistajana toimivalle Sun Iitti Oy:lle. Voimalan rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2023 ja rakentaminen vie noin kaksi vuotta. Järjestämme Iitin Ehtookodilla tiedotustilaisuuden Iittiin toteutettavasta aurinkovoimalahankkeesta maanantaina 5.9. klo 19. Tervetuloa kuulolle! Ehtookodin osoite on Varsatie 4, 47400 Kausala. Jaa somessa
Puurakentamista tulossa Jyväskylän Kuokkalaan10.8.2022 Ylpeänä esittelemme uuden puukerrostalokorttelihankkeemme, Kuokkalan Kalonin! Yrjö ja Hanna -säätiö valittiin aikanaan toteuttamaan Asuntoreformi 2018 -kilpailun voittajatyö, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto Collaboratorio. Kohteen pääurakoitsijana toimii JVR-Rakenne Oy. Kalonin kortteliin tulee Yrjö ja Hanna Kodeille asumisoikeusasuntoja ja senioriasuntoja, ja JVR-Rakenne Oy:lle omistusasuntoja. Rakentaminen käynnistyy tänä syksynä ja valmista tulee vajaassa parissa vuodessa. Lue lisää Kalonista täältä. Päivitämme sivuillemme lisätietoa hankkeen edetessä. Jaa somessa
Keravan Jukolan aso-asuntojen haku alkaa 6.9.20224.8.2022 Keravan Jukolan 45 asumisoikeusasuntoa tulevat hakuun syyskuussa. Ensimmäinen haku alkaa tiistaina 6.9.2022 klo 12.00 ja päättyy 20.9.2022. Uunituoreen esitteen sekä hinnaston löydät Keravan Jukolan sivulta. Kohteen asunnot näkyvät sähköisellä asuntohakemuslomakkeella vasta hakuajan alettua. Ohjeet asoasunnon hakemiseen löydät täältä. Muistathan myös, että tarvitset asumisoikeusjärjestysnumeron hakiessasi asuntoa! Jaa somessa
Euran Helmiina on muuttovalmis1.7.2022 Euran Helmiina valmistui eilen ja ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihinsa. Kauniit tilat ja talon yläkerroksista avautuvat upeat maisemat keräsivät kiitosta asukkailta. Vielä hiukan viimeistellään pihatöitä ja asukkaat pääsevät rauhassa nauttimaan vaikka päiväkahveista yhteispihalla. Joitakin asuntoja on vielä vapaana. Lue lisää Helmiinasta täältä ja laita asuntohakemus tulemaan! Tervetuloa Helmiinaan! Jaa somessa
Kohtaaminen on taitolaji18.5.2022 Yksi arvoistamme on kohtaaminen. Sen tärkeydestä kertoo oheinen palaute, jonka saimme talossamme vierailleelta nuorelta, josta kenties tulee isona vanhustyön ammattilainen. Tervehdys! Kävin tänään päivällä teillä [Järvenpään Kirkkopihassa] vierailemassa ja soittamassa kitaraa. Vierailustani jäi minulle niin positiivinen ja lämminhenkinen tunnelma, että päätin ihan kirjoittaa teille sähköpostia. Kävin vielä toisella keikalla teillä vierailun jälkeen ja huomasin näiden kahden, teidän ja tämän toisen palvelutalon/hoivakodin, välillä huomattavan eron. Ero näkyi niin yleisessä viihtyvyydessä kuin talon sisällä olevassa ilmapiirissä. Teille tultuani jo heti ovella minut otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin oikeaan paikkaan. Talon sisäinen henki oli rauhallinen ja seesteinen, ja asukkailla näytti olevan kaikki hyvin, mistä tuli minulle rennompi olo ja jännityskin hälveni. Työntekijät vaikuttivat suhtautuvan jokaiseen asukkaaseen arvostavasti ja jokaisen yksilön tarpeita kunnioittavasti. Tuntui mukavalta, että sain viettää pienen hetken asukkaidenne kanssa ja ilahduttaa heitä musiikilla. Asukkaanne olivat herttaisia ja ystävällisiä ja heidän kanssaan oli helppo olla vuorovaikutuksessa. Kiitän vielä mahdollisuudesta tulla teille soittamaan, toivottavasti se ilahdutti asukkaitanne! Kaiken kaikkiaan vierailu yllätti minut niin positiivisena kokemuksena, että minulle syttyi kiinnostus tutustua ikäihmisten parissa työskentelyyn. Jaa somessa
Energiaa omasta aurinkopuistosta5.4.2022 Yrjö ja Hanna -säätiöllä on suunnitteilla yksi Suomen suurimmista aurinkopuistoista. Noin 120 hehtaarin laajuinen ja huipputeholtaan 60 megawatin aurinkovoimala rakennetaan Iittiin, Kymiring-moottoriradan lähistölle, jossa säätiöllä on jo omia maita. Lisämaata on tarkoitus vuokrata Iitin kunnalta. Puiston vuosittainen tuotto vastaa sähköautolla ajoa 7500 kertaa maailman ympäri vuodessa. Jaa somessa
Vihreää joulua ja vastuullista tulevaa vuotta!14.12.2021 Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Olemme tänä vuonna lahjoittaneet joulutervehdyksiin varatut rahat Suomen 4H-liiton Taimiteko-joulukeräykseen. Ostamalla kuusen ja männyn taimia työllistetään suomalaisia nuoria niiden istutustöihin ensi kesänä ja lisätään samalla Suomeen hiilinieluja. Taimiteon tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää eli 20 miljoonaa puuta vuoteen 2030 mennessä. Jaa somessa
Katariina ja Venny rakentuvat suunnitellusti30.8.2021 Kesä alkaa olla lopuillaan ja lomat pidetty. Uusien ASO-Kotiemme rakentamiset etenevät suunnitellusti: Vantaan Katariinassa ovat parvekkeet saaneet väriä seiniinsä ja rappaustöitä on aloitettu. Sisällä on menossa sähkö- ja putkityöt sekä väliseinätyöt. Tuusulan Vennyssä puolestaan keittiö- ja kylpyhuonepaketit on asennettu paikoilleen. Käynnissä parhaillaan ovat sähkö- ja putkityöt sekä vesikaton puutyöt. Rakentamisen etenemistä voit seurata kohteiden sivuilta. Vantaan Katariina Tuusulan Venny Tuusulan Venny Jaa somessa