Mäntyranta, Espoo

Kotoisaa arkea ja juhlaa Mäntyrannassa

Mäntyranta on muuttanut Laajalahdesta Suurpeltoon, Suurpellon palvelukeskuksen viidenteen kerrokseen. Käytössä on uudenkarheat ja toimivat tilat, jotka on vartavasten suunniteltu vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon. Tutut työntekijät ovat muuttaneet asukkaiden mukana ja asukkaiden hyvä hoiva jatkuu entisellään.

Yhteisen tekemisen iloa

Mäntyrannan lähipiiriin muodostavat asukkaat, läheiset, henkilökunta ja runsas vapaaehtoisten joukko. Vapaaehtoiset ohjaavat erilaista toimintaa, lähtevät saattajiksi asioille ja ovat apuna retkillä ja tapahtumissa. Asukkaiden läheiset saavat kuulumiset kirjeessä joka toinen viikko.

Henkilökuntamme saa usein kiitosta työstään. Katsomme asioita aina myönteisesti – mitä voimme tehdä, että voimme nauttia yhdessä tästä hetkestä?

Lauantai on hemmottelua – saunan jälkeen föönataan hiukset ja lakataan kynnet.

Turvallinen koti Silmussa tai Helmessä

Asukkaan huone on oma koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat mukana. Omat huonekalut, verhot, taulut, valokuvat ja vaikkapa villashaali luovat kodin tunnelmaa. Oleskelu- ja ruokailutilamme ovat asukkaiden yhteisiä, ja niissä vietetään aikaa yhteisen tekemisen merkeissä. Suositun bingon lisäksi tilassa kokoontuu muun muassa musiikkiryhmä ja käsityöpiiri. Monipuolinen liikunta fysioterapeutin ohjein pitää asukkaat liikkeessä. Kohokohtia vuoden kierrossa ovat yhdessä vietetyt juhannusjuhlat sekä muut juhlapyhät.

Apua, hoivaa, tukea – ja hyvää seuraa!

Mäntyranta on koti ikäihmisille, jotka tarvitsevat hoivaa ympäri vuorokauden. Meillä apu ja hoiva löytyvät aina kädenmitan päästä. Toisten asukkaiden, henkilökunnan ja vieraiden seura tuo asukkaiden elämään iloa!

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • Mäntyrannassa on 29 asukaspaikkaa ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille. Asukkaaksi Mäntyrantaan voi tulla kunnan ostopalvelupaikalle, palvelusetelillä tai itse maksaen.

 

Yhteystiedot

Suurpellon puistokatu 14-16 D, 5. krs, 02250 Espoo

Puhelinnumerot

Hoitajat 24 h

Vapaat/vapautuvat asunnot

Mäntyrannassa ei juuri nyt ole vapaita asukaspaikkoja.

Lisätietoa tarvittaessa:

Mervi Sahipakka

Johtaja

040 710 4137