Kalon palkittiin vuoden 2024 Esimerkillisenä rakennuskohteena21.3.2025 Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on valinnut Kalonin vuoden 2024 Esimerkilliseksi rakennuskohteeksi. Tämä arvostettu tunnustus jaetaan vuosittain Jyväskylän Rakennusmessujen yhteydessä merkittävälle Keski-Suomen alueella valmistuneelle rakennushankkeelle. Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on myöntänyt huomionosoituksen jo vuodesta 1982 alkaen, ja se toimii kannustuksena laadukkaalle ja kestävälle rakentamiselle. Yrjö ja Hanna Kodeilta tunnustuksen ottivat vastaan kiinteistöjohtaja Ilkka Murto ja rakennuttajapäällikkö Harri Häll. Kalon on lokakuussa 2024 valmistunut viiden puukerrostalon korttelikokonaisuus Jyväskylän Kuokkalassa. Kortteli perustuu Asuntoreformikilpailu 2018:n voittaneeseen Arkkitehtitoimisto Collaboratorion ehdotukseen, jossa kylä muutti keskelle kaupunkia. Kalon on niin ekologisuuden kuin yhteisöllisyydenkin suunnannäyttäjä. Kalonissa on yhteensä 166 asuntoa, joista 122 on Yrjö ja Hanna Kotien asumisoikeus- ja seniorivuokra-asuntoja. Kalonin asunnot on suunniteltu muunneltaviksi ja esteettömiksi, jotta ne vastaavat niin lapsiperheiden kuin ikääntyvien asukkaiden tarpeisiin. Suunnittelussa on painotettu turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja toimivia tilaratkaisuja. Pihapiiri houkuttelee ulkoiluun, ja liikkuminen korttelissa on helppoa. Tutustu Kaloniin tarkemmin täältä. Jaa somessa
Raportti muistiystävällisestä asumisesta on julkaistu26.2.2025 Ympäristöministeriön rahoittama Miten sinä asuisit? Unohtumattomia ratkaisuja muistiystävälliseen asumiseen -raportti on nyt julkaistu. Raportti tarjoaa ratkaisuja ja suosituksia, joilla voidaan kehittää muistiystävällisiä asuinympäristöjä ja asumisen käytäntöjä. Muistioireisten ja muistisairaiden määrä kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi, ja suurin osa muistisairaista asuu tavallisilla asuinalueilla. Siksi tarvitaan esteettömiä, turvallisia ja yhteisöllisyyttä tukevia asumisratkaisuja. Raportti perustuu tutkimustietoon ja hyviin käytäntöihin, ja se tarjoaa konkreettisia keinoja muistiystävällisen asumisen kehittämiseen. Raportti on toteutettu Yrjö ja Hanna Kotien tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen yhteistyönä. Tutustu julkaisuun: Unohtumattomia ratkaisuja muistiystävälliseen asumiseen Lisätietoja: Katariina Välikangas, johtava asiantuntija katariina.valikangas@yrjojahanna.fi, puh. 040 574 8744 Lue lisää: Ympäristöministeriö myöntänyt avustuksen Yrjö ja Hanna Kotien tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle Jaa somessa
Riihikallion palvelukeskuksen ryhmäkodin toiminta päättyy tänään 21.2.202521.2.2025 Yrjö ja Hanna Kotien Riihikallion palvelukeskuksen ryhmäkotitoiminta ja samalla kaikki ympärivuorokautinen palveluasuminen päättyy tänään 21.2.2025. Jo aiemmin toiminta oli supistettu yhteen (3. kerroksen) ryhmäkotiin joulukuussa 2024. Keski-Uudenmaan sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueet ovat etsineet ryhmäkodin asukkaille uudet hoivapaikat yhdessä asukkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Viimeiset asukkaat muuttavat tänään uusiin koteihinsa. Valvira on 18.2.2025 hyväksynyt toimilupamme päättymisen Riihikallion palvelukeskuksen ympärivuorokautisen palveluasumisen osalta. Kotihoidon toimintamme palvelukeskuksen senioriasuntojen asukkaille jatkuu ennallaan. Toivotamme kaikille asukkaillemme ja heidän läheisilleen kaikkea hyvää jatkossa! Jaa somessa
Riihikallion palvelukeskuksen ryhmäkotien toiminta päättyy12.2.2025 Yrjö & Hanna Oy:n 23-paikkaisen Riihikallion palvelukeskuksen ryhmäkotien toiminta päätetään keskeyttää Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä 21.2.2025. Riihikallion palvelukeskuksen ryhmäkodissa on ollut pidemmän aikaa haasteita, joita olemme niiden ilmaannuttua korjanneet. Ryhmäkodit on saanut aktiivisesti ohjausta ja tukea hyvinvointialueelta, ja näillä toimenpiteillä toiminnassa on saavutettu hetkittäistä parannusta. Pysyvässä toiminnan muutoksessa emme ole valitettavasti onnistuneet. Asukkaat ja läheiset ovat olleet pääosin tyytyväisiä Riihikallion palveluihin. Valvontaviranomainen oli havainnut epäkohtia Riihikallion ryhmäkotien toiminnassa muun muassa kirjaamisessa, ulkoilussa, henkilökunnan kielitaidossa ja hoitotyön osaamisessa. Epäkohtia korjattiin systemaattisesti ja kehitystyö on ollut määrätietoista ja laadukasta. Työntekijöiden osaamista on parannettu ja esimerkiksi haavanhoidossa tai kielitaidossa ei ole enää todettu haasteita. – Riihikallion yhteydessä olemme epäonnistuneet johtamisen kehittämisessä. Työyhteisön kulttuurin ja toimintatapojen parantaminen vaatii pitkäjänteistä muutosjohtamista. Yhteistyö valvontaviranomaisen ja hyvinvointialueiden kanssa on ollut hyvää, ja toimenpiteillä on saatu aikaan muutosta. Valitettavasti muutos ei ole riittävä, Yrjö & Hanna Oy:n toimitusjohtaja Sari Laakso toteaa. Asukkaidemme hoidon ja siirtymien turvaaminen on ensisijainen tavoitteemme. Teemme tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa, jotta asukkaidemme hoito ja palvelut järjestetään mahdollisimman sujuvasti ja pienin muutoksin. Tavoitteenamme on varmistaa asukkaiden turvallinen siirtyminen uusiin palveluihin. Olemme yhteydessä läheisiin ja järjestämme heille pikaisesti infotilaisuuden, jossa käydään läpi toiminnan keskeyttämiseen liittyvät asiat. Lisätietoja: Sari Laakso toimitusjohtaja, Yrjö & Hanna Oy puh. 040 124 6624 Jaa somessa
Yrjö ja Hanna Kodit palvelee Rovaniemellä yhä useampia ikäihmisiä1.10.2024 Rovaniemellä Lapin hyvinvointialueen hoivakoti Aaltorannan asumispalveluista vastaa 1. lokakuuta alkaen Yrjö ja Hanna Kodit. Nykyisten asukkaiden palvelut jatkuvat ennallaan, eikä kenenkään tarvitse muuttaa pois kodistaan. Kaikille työntekijöille on tarjottu mahdollisuutta jatkaa töitä tutussa työympäristössä. – Meillä on ilo palvella jatkossa myös Aaltorannan asukkaita ja toivottaa heidät lämpimästi tervetulleeksi samassa kiinteistössä sijaitsevan Lounakodin yhteisöön. Olemme myös hyvin iloisia siitä, että niin moni työntekijöistä on päättänyt jatkaa työskentelyä tutussa hoivakodissa, sanoo Yrjö ja Hanna Kotien hyvinvointipalveluiden toimitusjohtaja Sari Laakso. Nykyiset asukkaat voivat jatkossa asua Yrjö ja Hanna Kodeilla Lapin hyvinvointialueen myöntämän palvelusetelin turvin. Yrjö ja Hanna Kotien henkilökunta haluaa olla tiiviissä ja hyvässä vuorovaikutuksessa myös asukkaiden läheisten kanssa. Lapin hyvinvointialueen ja Yrjö ja Hanna Kotien solmiman liikkeenluovutussopimuksen myötä kaikille työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta jatkaa Askakodissa. Useat työntekijöistä päätti jatkaa tutussa työyhteisössä, vaikka työnantaja vaihtuikin. Osa työntekijöistä on päättänyt jatkaa uraansa toisaalla. -Meillä on Askakodissa erinomainen henkilökunta. Olemme jo rekrytoineet lisää uusia osaajia, mutta Aaltorannan asukkaiden muuttaessa meille tarvitsemme vielä lisää ammattilaisia heitä hoivaamaan ja palvelemaan. Vahvasti arvopohjaisena toimijana hyvät kohtaamiset ja arvokkaan arjen luominen asukkaillemme ovat meille kunnia-asia, sanoo Sari Laakso. Askakodin kanssa samassa kiinteistökokonaisuudessa toimii Lounakoti, toinen Yrjö ja Hanna Koti. Kaikille asukkaille voidaan nyt järjestää yhteistä toimintaa, kuten viettää yhdessä juhlia. Lisätietoja: Sari Laakso toimitusjohtaja Yrjö ja Hanna Kodit sari.laakso@yrjojahanna.fi Jaa somessa
Digisairaanhoitopalvelusta positiivista palautetta12.7.2023 Digisairaanhoitaja-pilotointi otettiin Yrjö ja Hanna Kodeilla käyttöön maaliskuun 2023 alussa. Alkuun pilotoinnilla on ollut tarkoituksena vahvistaa yksiköiden sairaanhoitajaosaamista ja samalla vapauttaa henkilökuntaa suoraan asiakas- ja asukastyöhön. Tällä hetkellä digisairaanhoitajan tehtäviin kuuluu muun muassa lääkärikonsultaatiot ja lääkäriyhteistyö, omaisyhteistyö, lääkehoidon osaamisen varmistaminen, hoitotiimin tukena oleminen sekä asukasarvioinnit. Asukkailta ja omaisilta sekä henkilökunnalta saatu palaute palvelusta on ollut pelkästään positiivista. Sairaanhoitajaan on saanut hyvin yhteyden ja vastaukset ovat tulleet nopeasti. Jatkossa on tarkoitus, että digisairaanhoitopalveluita lähdetään viemään myös kotiin annettaviin palveluihin. Digitaaliset palvelut olivat osana Yrjö ja Hanna Kotien SuomiAreena-keskustelutilaisuutta. Keskustelutilaisuuden tallenteen löydät tämän linkin kautta. Alta löydät myös keskustelutilaisuudessa esitetyn digisairaanhoitoa koskevan videomme.
Yrjö ja Hanna Kodit SuomiAreenassa29.6.2023 Yrjö ja Hanna Kodit SuomiAreenassaEetunaukion katsomo täyttyi, kun Yrjö ja Hanna Kotien SuomiAreena-tilaisuus piti sisällään keskustelua vastuullisuudesta, eettisestä rakennuttamisesta, palveluiden tuottamisesta sekä turvallisesta ja yhteisöllisestä asumiskokemuksesta tulevaisuuden Suomessa. Keskusteluun osallistuivat Yrjö ja Hanna Kodeilta: Petri Kokkonen, toimitusjohtaja Saila Partanen, laatu- ja kehitysjohtaja Ilkka Murto, kiinteistöjohtaja Keskustelun juontajana toimi Peter Nyman. Keskustelumme on katsottavissa MTV Katsomosta. Valitse valikosta päiväksi tiistai ja näin pääset selaamaan tilauksia. Keskustelumme nimi on ”Kaupunkilaisjärkeä ja vastuullisuutta ikääntyvien asumisratkaisuihin ja palveluihin”. Tilaisuudessa näytetyt videot löytyvät YouTube-kanavaltamme. Tässä vielä linkit videoihin: Video 1 (asukaslähtöisyys) Video 2 (vastuullisuus) Video 3 (digitaaliset palvelut) Jaa somessa
Keravan Jukolan ensimmäinen haku päättyi eilen21.9.2022 Keravan Jukolan asokohteemme herätti laajaa kiinnostusta ja saimme ensimmäisen haun aikana yhteensä 199 hakemusta. Hakemusten käsittely vie jonkin verran aikaa, mutta käsittelemme hakemukset mahdollisimman pian. Olemme yhteydessä hakijoihin, joille voimme tarjota asuntoa. Jaa somessa
Vantaan Katariina valmis kuun vaihteessa22.8.2022 Haettavissa vielä yksi kolmio. Hae nyt, ja pääset heti muuttopuuhiin! Vantaan Katariinassa tehdään vielä viimeistelyjä, jotta asunnot, piha-alue ja parkkihalli ovat valmiina vastaanottamaan uudet asukkaat elokuun lopussa. Katariinassa on haettavana vielä ensimmäisen kerroksen asunto A1 (3h+kt+vh+p), jonka koko on 64,5 m2. Asunnon käyttövastike on 746,24 €/kk, vesiennakkomaksu 20 €/hlö/kk ja asomaksu 42.812 €. Ohjeet asumisoikeusasunnon hakemiseen löydät täältä. Siirry täyttämään sähköistä asuntohakemusta Ihan kohta päästään muuttamaan! Jaa somessa
Helmiinaan kävi tutustumassa satoja kiinnostuneita24.3.2022 Aurinko paistoi täydeltä terältä, kun Euran Helmiinassa järjestettiin näyttö eilen iltapäivällä. Kesäkuussa valmistuvaan seniorivuokrataloon pääsi tutustumaan paikan päällä ja kuulemaan samalla talon palveluista ja asumisesta Yrjö ja Hanna Kodeissa. Kiinnostuneita oli paikan päälle tullut noin 300 henkilöä, joten koronaturvallisuussyistä syntyi valitettavasti paikoitellen odottelua. Vieraat ehtivät piipahtaa kahvilla Eurakodissa, ja odotelun lomassa palvelupäällikkö Teija Suojanen sekä palveluesihenkilö Sanna Tomma kertoivat heille talon palveluista. Työmaa oli järjestänyt mahdollisuuden tutustua Helmiinan kakkoskerrokseen, jossa kiinteistöjohtaja Ilkka Murto sekä isännöitsijä Jari Tyvimaa vastailivat vieraiden kysymyksiin. Kaiken kaikkiaan Helmiinan tyyppinen asumismuoto siis kiinnostaa Eurassa! Ehkäpä joku päivä samaan pihapiiriin nousee vielä lisää helmiinoita… Helmiinan asuntojen ensimmäinen hakukierros on 21.3.-10.4.2022. Asuntohakemuslomakkeen löydät täältä. Jaa somessa