Uusi asumisoikeusasunto on järkevä sijoitus ja rakas koti

Asukaskokemus ASO-kodista, Heidi Lihr.

Heidi Lihr voi tyytyväisenä oikaista jalat sohvalle ja ottaa rennosti omassa kodissaan Helsingin Helenessä – minkä töiltään, harrastuksiltaan ja perheenäidin kiireiltään ehtii. Uusi, viihtyisä koti on osoittautunut täysosumaksi sekä sijainniltaan että toimivilta neliöiltään.

Heidi asuu Helsingin Helenessä Kuninkaantammessa kahden lukiota käyvän tyttärensä kanssa. Vuoden 2020 joulukuuhun asti perheen koti oli Nurmijärven Klaukkalassa, mutta nyt koko perhe nauttii uudesta kodista ja uusista kotikulmista.

Olemme aina ensisijaisesti etsineet kotia. Kun tulimme katsomaan tätä asuntoa, meillä kaikilla oli olo, että tämä on meidän paikka. Usein toteamme yhdessä ääneen, että meillä on tosi kiva koti, Heidi iloitsee koko perheen puolesta.

Helene palveluineen on yllättänyt positiivisesti. Modernin pesutuvan isoissa koneissa Lihrin perheen koko viikon pyykit peseytyvät yhdellä kertaa. Kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä oleva oleskelutila sopii vaikkapa laulun harjoitteluun, ja todennäköisesti myös tulevat ylioppilasjuhlat vietetään viihtyisässä koko talon olohuoneessa. Lenkkisaunat, talkoot ja talon yhteinen keskusteluryhmä Facebookissa ovat sosiaaliselle Heidille tärkeitä.

Nautin talon yhteisöllisyydestä

Talon asukastoimikuntaan liityin heti, sillä minusta on tärkeää vaikuttaa talon yhteisiin asioihin. Nautin talon yhteisöllisyydestä ja haluan olla mukana yhteisöä rakentamassa.

– Heidi Lihr

Sijainti ja kulkuyhteydet helpottavat arkea

Tärkein syy muuttoon oli perheen logistiset haasteet. Tyttöjen koulu sijaitsee Länsi-Vantaalla ja harrastukset eri puolilla pääkaupunkiseutua. Heidin työpaikka on Helsingissä, ja työ vie vieläpä usein eri puolille Helsinkiä.

Arjen rumba oli yhden aikuisen taloudessa uskomaton, kun asuimme Klaukkalassa. Toivoin kovasti, että löydämme kodin toimivien kulkuyhteyksien varrelta, jotta jokainen voi liikkua myös julkisilla omiin menoihinsa, Heidi kertoo.

Näppärästi kouluun pyörällä, kävellen tai bussilla

Helsingin Helene sijaitsee Kuninkaantammessa, Luoteis-Helsingissä. Heidi iloitsee, että tytöt pääsevät näppärästi kouluun pyörällä, kävellen tai bussilla. Samoin hän itse liikkuu helposti eri puolille Helsinkiä joko omalla autollaan tai julkisilla. Kolmostie eli valtatie 3 vie Tampereen suuntaan ja Helsingin keskustaan, ja kehäteitä pitkin pääsee kätevästi itään ja länteen.

Rahaa jää elämiseen ja säästöön

Heidi ei haikaile omakotitaloon, vaan vaivaton elämä kerrostalossa sopii elämäntilanteeseen mainiosti.

En kaipaa omakotitalon ongelmia ja jatkuvaa huolenpitoa talosta. Että pitäisi kylpyhuoneessa vaihtaa silikonit tai aita maalata! nauraa Heidi.

Asumisoikeusasunto asumisen muotona tuo mukanaan mielenrauhaa, pysyvyyttä ja turvallisuudentunteen. Kun asumisoikeusmaksu on maksettu, sen turvin voi asua edullisesti ja ilman pelkoa, että vuokranantaja irtisanoo vuokrasopimuksen. Heidi ei myöskään ollut valmis ottamaan omistusasunnon velkataakkaa ja siitä koituvaa stressiä harteilleen.

”Minulla ei olisi ollut rahkeita ostaa vastaavaa omaa neljän huoneen asunto-osaketta. Asumisoikeusasunnon arvo myös säilyy ja asumismenot ovat hyvin kohtuulliset vuokriin verrattuna. Rahaa jää asumismenojen jälkeen myös muuhun elämiseen.”

Asumisoikeusnumero Heidillä jo oli haettuna, mutta monessa ASO-kohteessa jonot olivat pitkiä. Siksi tuntui onnenpotkulta, kun Heidi törmäsi sattumalta Yrjö ja Hanna Koteihin.

Tällaisessä elämänvaiheessa tämä oli meille aivan ainutkertainen löytö. Kyllä tässä oli kohtaloa pelissä, ja olenkin sanonut että kun oikein toivoo, mitä tahansa voi tapahtua, Heidi hymyilee.

Helsingin Helene

Helsingin Helene on Yrjö ja Hanna Koti, jossa on 60 viihtyisää asumisoikeusasuntoa kaupunkiasumista arvostaville. Luoteis-Helsingissä Kuninkaantammessa sijaitseva Helsingin Helene on matalaenergiatalo, jossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa: aurinkopaneelit kattavat noin 40 prosenttia kiinteistön sähkönkulutuksesta.

Lue lisää Helenestä
Tekstialueen taustamuoto.