Nestori, Nummela Viihtyisää ja asumista yhteisöllisesti Nummelassa keskellä lähipalveluita ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Katso vapaat kotimme Siirry täyttämään asuntohakemus Näytä yhteystiedot Nummela on Vihdin kunnan suurin taajama ja hallinnollinen keskus. Sen historia ulottuu jo 1800-luvulle ja se sai nimensä rautatieasemasta, joka nimettiin läheisen kestikievarin mukaan. Nummelasta on noin 45 kilometriä Helsingin keskustaan ja esimerkiksi työmatkaliikenne sujuu niin bussilla kuin omalla autolla Turun moottoritietä pitkin. Nummela koostuu kattavien peruspalveluiden lisäksi erityispalveluista. Nummelassa on kaksi suurta päivittäistavarakauppaa ja neljä pienempää ostoskeskusta. Nummelassa sijaitsee Vihdin pääkirjasto, seurakuntatalo kappeleineen. Nummela tarjoaa myös lukuisia harrastusmahdollisuuksia, kuten muun muassa 2 golfkenttää ja 2 frisbeegolfkenttää, uimahallin, karting radan, keilahallin, tennishallin ja kamppailuhallin. Nummelassa sijaitsee lisäksi purjelentoon keskittynyt lentokenttä. Yrjö ja Hanna -säätiö rakennuttaa Nummelaan 5-kerroksisen seniorivuokratalon, Nestorin, johon tulee 43 vuokra-asuntoa. Asunnot ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita, kooltaan 33,0 – 56,0 m2. Rakentamisesta vastaa YIT Suomi Oy. Rakentamisen aikana työmaalla käytetään ainoastaan uusiutuvaa vihreää sähköä. Rakennustyöt on aloitettu marraskuussa 2023 ja kohteen arvioitu valmistuminen on vuoden 2025 alussa. Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut 43 senioreille tarkoitettua vuokra-asuntoa, yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Asunnot ovat kooltaan 33,0 – 56,0 m2. Vuokraushinnasto(pdf, 754 kt) Selaa esitettä: Yhteystiedot Kappelitie 1, 03100 Nummela Ota yhteyttä Vuokraus vuokra-asuminen@yrjojahanna.fi 020 742 9880 Yrjö ja Hanna -säätiön kiinteistöt rakennetaan ARA-rahoituksellaYrjö ja Hanna -säätiön kiinteistöt rakennetaan valtion tuella eli ARA-rahoituksella. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. Se varmistaa esimerkiksi, että ARA-järjestelmän asuntojen tarjonnassa ja asukkaiden valinnassa noudatetaan sääntöjä ja yhdenvertaisuusperiaatteita. Lue lisää Tilaa uutiskirjeemmeTilaamalla uutiskirjeemme saat ajankohtaista tietoa nykyisistä ja tulevista kohteistamme. Tilaa uutiskirjeemme Rakentamisen edistymistä voit seurata tästä