Elämän tuntua jokaiseen päivään

Elämän tuntua jokaiseen päivään palvelukorttelissa.

Liikunnanopettajana näen kaikkialla paikkoja, joissa voi liikkua ja voimistella, nauraa Olavi Niemi, 94. Vaikka kaikki eivät yhteisistä liikuntatuokioista innostu, toivoo Olavi Riihikallion asukkaiden yhteisöltä juttukavereita ja yhteistä tekemistä.

Olavin ja hänen vaimonsa Eevan koti on Pellavakalliossa, joka on Yrjö ja Hanna Koti Riihikallion palvelukorttelissa Tuusulassa. Muutto Vaasasta vuonna 2014 oli järkevä ja lopulta myös helppo päätös, sillä kolme lasta asuvat Tuusulassa ja Helsingissä.

Tässä iässä tärkein tuki ja ilo ovat lähiomaiset

Meillä oli Vaasassa hurjasti ystäviä, mutta muutoin olimme vapaita lähtemään. Luovuimme myös kesäpaikastamme Merenkurkussa, sillä mökkioloissa emme olisi enää pärjänneet. Tässä iässä tärkein tuki ja ilo ovat lähiomaiset, ja lasten takia Tuusula on meille hyvä paikka asua, Olavi sanoo.

Tekstialueen taustamuoto.

Myös mahdollisuus ostaa palveluita oli tärkeä tekijä, kun uutta kotia lähes kymmenen vuotta sitten etsittiin. Ystävällinen henkilökunta on mukana kodin arjessa ja esimerkiksi pyykit hoituvat säännöllisesti. Tulevaisuutta silmällä pitäen myös se, että ympärivuorokautinen hoito on mahdollista samassa korttelissa, on Olaville ja Eevalle tärkeää.

 

Eeva ja Olavi Niemi Riihikallion palvelukorttelissa.

 

Maanantaisin suunnataan Hyvän Tuulen Tupaan

Yhteiset tapahtumat, tilaisuudet, kahvihetket ja juttutuokiot tuovat arkeen turvaa ja mielekästä tekemistä. Olavia ja Eevaa ilahduttaa muun muassa seurakunnan samassa korttelissa Hyvän Tuulen Tuvassa järjestämä ohjelma.

Tutustumme uusiin ihmisiin ja nautimme ohjelmasta

Nämä jokamaanantaiset tapaamiset ovat meille tärkeitä. Näemme siellä ihmisiä myös naapurustosta, tutustumme uusiin ihmisiin, nautimme ohjelmasta ja saamme jutella kahvikupin ääressä, Olavi kertoo.

Riihikallion palvelukeskuksen kahvila on Yrjö ja Hanna Kotien asukkaiden käytössä. Toiveissa on, että erilaiset kerhot voisivat taas tauon jälkeen kokoontua.

Tapahtumia, tilaisuuksia ja erilaista viriketoimintaa iäkkäämmille hoitokorttelissa.

Naapuruus ja hyvä yhteishenki torjuvat yksinäisyyttä

Olavi näkee, että yksinäisyyttä vastaan kannattaa pyristellä kaikin keinoin. Moni toivoo ohjelmaa ja tulee mielellään seuraan juttelemaan, mutta toiset vetäytyvät helposti omiin oloihinsa.

Tapahtumien, tilaisuuksien ja säännöllisen viriketoiminnan tärkeys on siinä, että olemme toistemme arjessa mukana. Jos on murheita ja viettää aikaa yksin, ikäihminen alkaa ajatella, että on tarpeeton. Vanhuuden masennusta vastaan pitää ponnistella.

Tekstialueen taustamuoto.

Kun ikää karttuu, jokainen päivä tuntuu arvokkaalta ja tärkeältä. Olavi näkee, että hyväntahtoisella hengellä ja toisten huomioon ottamisella on valtavan suuri merkitys koko asuinyhteisön hyvinvoinnille.

Ikätovereita on jokaisella hyvä olla, että saa jutella yhteisistä kokemuksista elämän varrella. Toivon myös, että löytäisin jonkun, joka pystyisi säestämään yhteislaulua. Näihin kuukausiin ja vuosiin, kun olemme tässä, pitää saada elämän tuntumaa, Olavi hymyilee.