Jos naapurin asuminen häiritsee Kerros- ja rivitaloissa asumisen äänet kuuluvat väistämättä jonkin verran naapuriasuntoihin. Tavalliset elämisen äänet ovat osa normaalia asumista. Kohtuutonta, toistuvaa tai yöaikaan tapahtuvaa häiriötä ei kuitenkaan tarvitse sietää. Jos häiriö on toistuvaa, tee siitä kirjallinen häiriöilmoitus Yrjö ja Hanna Kodeille. Mikä on normaalia asumista?Normaaliin asumiseen kuuluvat esimerkiksi: suihkussa ja WC:ssä käyminen pyykinpesu ja muu tavanomainen kodinhoito lasten leikkimisestä valveillaoloaikaan aiheutuvat äänet asunnossa ja porraskäytävässä liikkuminen satunnaiset juhlat tai muut yksittäiset, kohtuulliset äänet. Tavalliset elämisen äänet voivat kuulua naapuriasuntoihin myös hiljaisuuden aikana. Yöaikaan on kuitenkin vältettävä tarpeettoman kovaa ääntä ja otettava naapurit erityisesti huomioon. Mikä voi olla häiritsevää asumista?Häiritsevää asumista voivat olla esimerkiksi: toistuva tai pitkäkestoinen kovaääninen metelöinti musiikin tai television jatkuva soittaminen huomattavan kovalla toistuvat äänekkäät riidat jatkuva tai pitkäkestoinen koiran haukunta tupakointi paikassa, jossa se on kielletty uhkaava tai väkivaltainen käyttäytyminen muu toistuva toiminta, joka häiritsee olennaisesti muiden asumisrauhaa. Häiriötä arvioitaessa huomioidaan muun muassa sen ajankohta, kesto, voimakkuus ja toistuvuus. Erityisesti yöaikaan tapahtuvaan häiriöön suhtaudutaan vakavasti. Näin toimit häiriötilanteessaJos tilanne tuntuu turvalliselta, voit ensin keskustella asiasta ystävällisesti häiriötä aiheuttavan naapurin kanssa. Naapuri ei välttämättä itse tiedä, kuinka voimakkaasti äänet kuuluvat muihin asuntoihin. Jos häiriö on toistuvaa tai keskustelu ei auta, tee Yrjö ja Hanna Kodeille kirjallinen häiriöilmoitus. Jos tilanteeseen liittyy väkivaltaa, sen uhkaa tai muuta välitöntä vaaraa, soita hätänumeroon 112. Älä vaaranna omaa turvallisuuttasi menemällä itse tilanteeseen. Häiriöilmoituksen täyttäminenTäytä ilmoitus mahdollisimman tarkasti. Yksityiskohtaiset tiedot auttavat meitä selvittämään tilanteen ja arvioimaan tarvittavia jatkotoimenpiteitä. Kerro ilmoituksessa: Kuka aiheuttaa häiriötä? Ilmoita asunnon numero ja häiriötä aiheuttavan henkilön nimi, jos se on tiedossasi. Asunnon vuokralainen vastaa myös vieraidensa käyttäytymisestä. Millaista häiriö on? Kuvaile mahdollisimman konkreettisesti, mitä olet itse havainnut. Häiriö voi olla esimerkiksi kovaa musiikkia yöllä, toistuvaa koiran haukuntaa, tupakointia kielletyssä paikassa tai uhkaavaa käyttäytymistä. Milloin häiriö tapahtui? Merkitse päivämäärä sekä mahdollisimman tarkka alkamis- ja päättymisaika. Kuinka usein häiriötä esiintyy? Kerro, onko kyse yksittäisestä tilanteesta vai toistuvasta häiriöstä. Häiriöilmoituksen allekirjoittajien tulee olla henkilöitä, jotka ovat itse havainneet tai kokeneet ilmoituksessa kuvatun häiriön. Ilmoitukseen tarvitaan vähintään kahden eri asunnon vuokralaisen allekirjoitukset. Tee ilmoitus mahdollisimman pian, mielellään viikon kuluessa häiriöstä. Täytä kaikki lomakkeen kohdat huolellisesti, sillä puutteelliset tiedot voivat estää asian käsittelyn. Puhelimitse kerrottu tieto ei yksin riitä mahdollisten virallisten jatkotoimenpiteiden perusteeksi. Tarvitsemme häiriöstä kirjallisen ilmoituksen. HäiriöilmoituslomakeHäiriöilmoituksen toimittaminenVoit toimittaa allekirjoitetun häiriöilmoituksen sähköpostitse osoitteeseen asuminen@yrjojahanna.fi tai postitse osoitteeseen Yrjö ja Hanna Kodit Leppäsuonkatu 4 00100 Helsinki Jos häiriöt jatkuvat ilmoituksen tekemisen jälkeen, täytä ja toimita uusi kirjallinen häiriöilmoitus. Näin häiriöiden jatkuminen ja ajankohdat voidaan dokumentoida. Ilmoituksen käsittelyHäiriöilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti. Yrjö ja Hanna Kodit arvioi ilmoituksen ja muun saatavilla olevan selvityksen perusteella, johtaako asia jatkotoimenpiteisiin. Mahdolliset toimenpiteet kohdistuvat häiriötä aiheuttavaan asuntoon, eikä niiden sisällöstä voida tietosuojan vuoksi kertoa ilmoituksen tekijälle. Jos asia etenee tuomioistuimeen, häiriön itse havainnut ja ilmoituksen allekirjoittanut henkilö voidaan kutsua todistajaksi. Jäikö jokin vielä mietityttämään?Soita ja kysy lisää puh. 020 742 9880 tai laita sähköpostia osoitteeseen asuminen@yrjojahanna.fi