Kiertotalouskapseli - pala työmaata muurattiin peruskiveen

Kiertotalouskorttelin peruskiven muuraukseen liitetty aikakapseli on pieni mutta vahva symboli koko hankkeen ajattelutavasta.

Ajatus kapselista syntyi työmaan kahvipöydässä. Sen sijaan, että kapseli olisi hankittu uutena tuotteena, päätettiin hyödyntää työmaalta syntyneitä ylijäämämateriaaleja. Kapselin runko valmistettiin rakennuksen teräspaalun hukkapätkästä, ja kansi sekä pohja tehtiin kaivannon tuentaseinän teräslevystä.

Kapseli valmistettiin ja viimeisteltiin työmaalla osana hankkeen omaa tekemistä.

Ratkaisu kuvastaa konkreettisesti Kiertotalouskorttelin perusajatusta: materiaaleille pyritään löytämään uusi tarkoitus ja mahdollisimman pitkä elinkaari. Samalla tavallinen työmaan ylijäämä muuttui ainutlaatuiseksi osaksi korttelin historiaa.

Peruskiven sisään muurattu Kiertotalouskapseli kantaa mukanaan viestiä yhteistyöstä, kekseliäisyydestä ja rohkeudesta ajatella uudella tavalla.