Tuotamme laadukkaita asumispalveluita

Kissa ikkunalla (korkea)
Yrjö ja Hanna -säätiö on YH-palvelutaloyhdistyksen perustama ja helmikuussa 1996 rekisteröity valtakunnallisesti toimiva yleishyödyllinen järjestö. Säätiön rinnalle on perustettu vuonna 2006 Yrjö&Hanna Oy, jonka säätiö omistaa sataprosenttisesti. Vuoden 2008 alusta Yrjö&Hanna Oy:lle siirrettiin palvelutoiminta ja palvelutalojen henkilökunta. Yrjö ja Hanna -säätiö hallinnoi palvelutalojen kiinteistöjä ja tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vastaa talous- ja palkkahallinnosta. Koko organisaatiosta käytämme yhteisyyden vuoksi nimitystä Yrjö ja Hanna Kodit.

Toiminta-ajatus


Tarkoituksemme on tukea ja edistää vanhusten, vammaisten ja muiden päivittäisissä toiminnoissa apua tarvitsevien hyvinvointia ja merkityksellistä elämää. Toiminta-ajatuksen toteuttamiseksi säätiö tytäryhtiöineen tuottaa ja kehittää yksilöllisiä hyvinvointipalveluita sosiokulttuurisin menetelmin valtakunnallisesti.

Tuotamme palveluita sekä palvelutalojen asukkaille että niiden läheisyydessä asuville. Laajennamme vähitellen palvelutalotoimintaa resurssikeskustoiminnaksi, jolloin palvelutalo voi toimia koko aluetta palvelevana palvelukeskuksena ja eri toimijoita kokoavana ja koordinoivana toimintakeskuksena.

Toiminnan luonne


Toimintamme on yleishyödyllistä. Yrjö ja Hanna Oy:n tuotot käytetään edelleen kokonaisuudessaan konsernin toiminnan ja palvelutason kehittämiseen.

Kumppanuus voimavaraksi!
Kajaanin järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan messujen teemoina olivat kumppanuus, harrastusmahdollisuudet, vapaaehtoistoiminta ja kainuulaisten hyvinvointi.
17.8.2010
Toimintaa Onnela-kodissa
Kajaanin Onnela-kodissa muisteltiin yhdessä, millaisia äitienpäivät ovat olleet ennen aikaan. Muistelun päätteeksi Kajaanin tanssin oppilaat esiintyivät
21.5.2010
Kiinteistöpäällikkö Ilkka Murto aloittanut työnsä
Rakennusinsinööri Ilkka Murto aloitti Yrjö ja Hanna -säätiöllä kiinteistöpäällikön tehtävässä.
10.5.2010
Ei muuta ku töppöstä toise etteen!
Kajaanissa Onnela-kodin henkilökunta haastoi asukkaat lisäämään liikuntaa toukokuun ajaksi. Loimme oman haastekampanjan "Lisää onnea liikkumalla".
3.5.2010

Kaikki uutiset RSS-syöte

Valtakunnallisesti

Asumisyksiköitä on valtakunnallisesti yhdeksällä paikkakunnalla. Yksiköissä on yhteensä 248 palveluasuntoa, 154 tehostetun palveluasumisen paikkaa ja kuusi lyhytaikaishoidon paikkaa. Työntekijöitä on noin 150.

Palveluasuntoja on jokaisella paikkakunnalla. Lisäksi Turussa, Kajaanissa ja Rovaniemellä on kehitysvammaisten yksikkö sekä Helsingissä, Järvenpäässä ja Turussa dementiaryhmäkoti muistisairaille asukkaille.